Sain vihdoin muuttopuuhat päätökseen, eli tästä eteenpäin Koti Euroopan laidalla-blogia luetaan osoitteessa:
http://kotieuroopanlaidalla.blogspot.com
Uusi blogi löytyy myös Bloglovinista ja Blogilistalta, eli päivitelkää sinne uudet syötteet.
Kaikki vanha sisältö löytyy myös Bloggerista, mitään ei siis kadonnut matkalla. Ja nyt jätetään WordPress ylhäiseen yksinäisyyteen. :)
Joskus ikävöin Istanbulia todella paljon. En ole asunut siellä ja pisin siellä vietetty aika on reilu kaksi viikkoa, mutta rakastan sitä kaupunkia niin paljon. Tunnelma, tuoksut ja äänet – ne on niin erilaisia kun missään muualla.
Tuossa Taksim timelapsen kohdalla tuli sellanen ”aaaw haluan tonne just nyt”-fiilis kylmillä väreillä. Istanbul ♥
Muutto Bloggeriin ei ollutkaan niin helppo kun sen piti olla. Blogger ei jostain syystä (palvelinongelman takia?!) suostu importaamaan xml-tiedostoa toisin sanoa, en saa siirrettyä viestejä ja kommentteja WordPressistä Bloggeriin. Tällä hetkellä siis muuttoa lykätään ja jatketaan ainakin hetkinen WordPressin parissa.
Päivän varsinaisesta aiheesta mun on pitänyt jo kirjoittaa pitkään, mutta odottelin, että Suomen ulkoministeriö päivittää tiedon Turkin matkustustiedoitteeseen, että saan 100% varmaa tietoa blogiini. Viitteitä aiheeseen on ollut jo Turkin ulkoministeriön sivuilla, useissa brittilähteissä sekä spekulaatioita foorumeilla, mutta vasta nyt uskallan sanoa, että muutokset viisumimääräyksiin on viralliset.
Aiemminhan Suomen kansalainen sai oleskella Turkissa 90 vuorokautta ilman varsinaista viisumia. Näiden päivien lasku alkoi uudestaan aina, kun henkilö poistui Turkista ja sai leiman passiin. Käytännössä siis 90. päivänä saattoi käydä esimerkiksi Kreikan puolella pyörähtämässä ja palatessa vaikka saman illan aikana Turkkiin, henkilöllä oli uudet 90 päivää aikaa oleskella laillisesti Turkissa. Harvoinpa siis esimerkiksi turistikohteissa koko kesäsesongin lomailevat turistit hankkivat oleskelulupaa, vaan helpompaa oli piipahtaa käymään Turkin ulkopuolella. Esimerkiksi Marmariksesta, Bodrumista ja Kusadasista on helppoa ja edullista käydä Kreikan saarilla. Tähän ei kuitenkaan ole enää tarvetta.
1.2.2012 astui voimaan uudet viisumimääräykset. Enää ei auta käydä Kreikan puolella, koska uuden lain mukaan esimerkiksi Suomen kansalaiset saavat oleskelella Turkissa 90 päivää 180 päivän jaksoissa. Eli tuo maaginen 90 päivää ei enää nollaannu poistumalla maasta, vaan maasta täytyy myös olla poissa 180 ennen kuin se nollaantuu. Normaalille turistillehan tästä ei ole haittaa: 90 päivää on kolme kuukautta ja sinä aikana kerkeää kyllä lomailemaan useammankin kerran, eikä edes tarvitse miettiä asiaa. Jos kuitenkin mielii oleskella Turkissa pidempiä aikoja, täytyy oleskeluun hankkia viralliset oleskeluluvat, eikä kikkailut enää auta.
Lisää aiheesta: Republic of Turkey Ministery of Foreign Affairs tai Turkish Embassy Helsinki
Mua tuo ei sinäänsä koske, koska jos Turkkiin muutetaan, tarvitsen kuitenkin oikeat oleskeluluvat eikä Istanbulista tuollainen kikkailu olisi edes ollut kovin helppoa. Tämä kuitenkin täytyy muistaa, koska nyt on ihan hyvä pitää mielessä miten pitkiä aikoja sitä Turkissa hengailee kerrallaan. Jos toissa syksynä tämä olisi ollut jo voimassa, olisi tammikuun Turkin reissu meiltä puolittunut.
Minkälaisia ajatuksia uudet määräykset herättää teissä? Tuleeko vaikuttamaan teidän elämään mitenkään?
Merhis!
Olen ollut hiljainen tyttö juttujeni suhteen ja tulen sitä olemaan vielä pienen hetken, koska blogissa eletään muutosten aikaa. Alunperin aloitin blogin wordpressiin ihan kokeilu mielessä ja olen nyt tullut siihen tulokseen, etten tykkää WordPressistä yhtään ja haluan takaisin bloggerin pariin. Bloggerin paremmuus johtuu ihan yksinkertaisista asioista: parempi mahdollisuus persoonalliseen ulkoasuun ja mahdollisuus ottaa Google Analytics käyttöön. WordPressistä molemmat puuttuvat ja varsin Google Analytics on äärimmäisen mielenkiintoinen työkalu, jota haluan päästä kokeilemaan ja ihmettelemään oman blogini kanssa.
Uutta viisasta päivitystä saatte siis odotella, mutta paljon uutta juttua on kyllä tulossa. Muutetaan nyt ensin sinne Bloggeriin – se vaan vie tovin, koska ulkoasua täytyy vielä hioa.
Palaillaan! <3
Niin kun yleensä, loma loppuu aina liian aikaisin! Ei sillä, että olisi minnekään menemistä näin loman jälkeenkään – työttömän arki ei nimittäin ole liian täynnä puuhaa. Vaikka kyllä tässä on tullut paikasta toiseen juostua, mutta keskitytään nyt kuitenkin vielä lomaan.
Tällä kertaa kuviakin tulee vähän reilummin kuin aikaisemmin ihan jo sen takia, että kuvat kertoo enemmän kuin sanat, mutta myös siksi, että auringonpalvojien löhölomasta ei liiemmin ole kerrottavaa – päivät kun meni pääasiassa löhöten (yllätys!), ainakin heti kun aurinko suostui lämmittämään Gran Canarian saarta sen verran, että tarkeni. Ensimmäisten lomapäivien sää ei siis ihan suosinut meitä. Aurinko kyllä paistoi, mutta tuuli oli niin pirun kylmä, ettei edes tehnyt mieli harkita vaatteiden vähentämistä. Ajateltiin, että jos sää on tällainen koko viikon, meillä tulee tylsää ja kuristetaan vielä toisemme, eli jotakin täytettä pitää keksiä. Kateltiin ensin Aurinkomatkojen lomainfosta autonvuokraus-hintoja, mutta koska Aurinkomatkojen kautta vuokraaminen oli törkeän kallista ja vakuutukset mitättömät, luovuttiin ajatuksesta suosiolla. Olin nimittäin katellu Rantapallon autonvuokraushausta ennen matkaa, että autonvuokraaminen pitäisi olla huomattavan paljon edullisempaa. Aurinkomatkat nimittäin tarjosivat Kia Picantoa 44 euroa / vuorokausi, kun taas Rantapallon haulla sai samaa autoa n. 20 euroa / vuorokausi. Auton olisi saanut vuokrattua myös netistä samantien, mutta nouto olisi ollut Las Palmasin lentokentältä ja vuokraus olisi alkanut vasta seuraavana päivänä. Sekään ei oikein tuntunut olevan ratkaisu meidän ongelmaan. Onneksi päätettiin lähteä vähän tutkimusmatkalla Playa de Inglesiin ja löydettiin sieltä Yumbo-kauppakeskuksen läheltä autonvuokraustoimisto, jolta saatiin Chevrolet Kalos täysillä vakuutuksilla hintaan 27 euroa / vuorokausi. Kannatti siis olla omatoiminen, eikä vain kääntyä matkatoimiston puoleen.
Auton kanssa olikin sitten hyvä tutkia saarta. Ajettiin parina päivänä Puerto Ricon rannalle ottamaan aurinkoa, koska Maspalomaksessa ja Playa de Inglesissä oli aika tuulista ja kylmää. Puerto Ricossa oli ihanan lämmin ja tuulikin vain helpotti oloa. Mä tosin poltin itteni jo alkulomasta siihen malliin, että harjottelin loppuviikon musliminaisen osaa kokonaan peitettynä pitkähihainen paita ja pitkälahkeiset housut jalassa. Joo en tykänny. Seuraavan kerran muistan ottaa suojakertoimia enemmän mukaan, että saan pitää bikinini.
Käytiin tutustumassa nopeasti myös Las Palmasiin ja ajettiin Amadoresin läpi. Vuokratulla autolla oli hyvä myös ajella ja tutustua omaan tahtiin retkikohteisiin. Me käytiin tutustumassa Guayadequen luola-asuntoihin. Oli aivan mahtava seikkailu ensinäkin löytää mitättömien karttojen avulla perille ja sitten ne asunnotkin ihmetytti. Sisällehän ei tietenkään päästy eikä menty, mutta jo ulkoa ne oli tosi mielenkiintoiset. Ihmiset siis asuvat edelleen luolissa vuorenrinteessä. Kaunista siellä oli ja jotenkin siellä tuli sellanen mökkifiilis. Sanoinkin, että loma-asuntona tällasta voisi harkita. Miinustahan tuolla tosiaan oltiin sitten me turistit – se siitä rauhasta.
Kaiken kaikkiaan oli aivan ihana loma. Meidän hotelli oli tosi kiva, vaikkakin huone oli ihan älyttömän kylmä. Kyseessä oli bungalow-tyyppinen hotelliratkaisu ja saatiin kyllä tosi kiva huone alueelta. Meillä oli ”oma” golf-kentän lampi vieressä, joten viihdyttiin hyvin myös omalla terassilla auringonotossa.
Siinä taisi olla tärkeimmät, eli jatketaan kuvilla. Pidä hiirtä kuvan päällä hetki, niin saat kuvatekstin.
Ainiin! Kissa valtasi mun aurinkopedin! Rapsuttelin sitä ensin, se kehräs tyytyväisenä ja lopulta sijoitti itsensä keskellä mun auringonotto paikkaa! Onneksi aurinko oli jo menny talojen taakse, kun en ois raaskinu millään ajaa sitä pois… nimesin kissan Killeksi, mutta se ei kyllä oikein totellu sitä nimeä.
Niin ja olihan meillä muitakin elukoita viihdyttämässä. Duckie, josta ei ole kuvaa, mutta se söi keksejä kädestä, ja sitten Birdie-pulu.
Ja viikon kärsittyäni kamalasta kahvista, haistoin Starbucksin jo turvatarkastuksessa Las Palmasin lentokentällä. Starbucks oli ehkä loma kohokohta… ehkä. Tai sitten vaan se, että saatiin olla yhdessä ja nautiskella elämästä.
Nyt mä muistan miks tykkäisin päivittää blogia useammin. Tuntuu, että on kauheesti tapahtunut asioita, joista voisi kertoa, mutta ei oikein saa jäsenneltyä asioita niin, että se olisi järkevän kuulonen tai olonen. Koetetaan nyt kuitenkin…
Ihan ensimmäisenä haluan hehkuttaa, että Murat tuli kotiin eilen!!! Tuli muuten aavituksen viikonloppuna kilometrejä, kun kävin hakemassa Muratin kentältä. Perjantai-illasta eiliseen iltapäivään kertyi yhteensä 1010 km auton ratissa. Ja ei, me ei asuta keskellä ei mitään, tuli vaan vähän ajeltua edes takaisin. Lauantaina oli nimittäin serkun polttarit, niin kilometrejä kertyi sitten niidenkin tiimoilta.Olin vielä kaiken lisäks kuskina veljelleni, joka osallistui sulhasen polttareihin, ja tottakai polttarit oli eri kaupungeissa! Joka tapauksessa Murat siis tuli kotiin ja oon niin onnellinen! Ihanaa kun elämä palaa taas normaaliksi – vaikka huomisen jälkeen olenkin työtön.
Polttareista sen verran, että oli muuten mahtavat polttarit! Ensin meille järjesti Ateljee Lasielämyksiä lasikorukurssin. Tehtiin jokainen itse riipukset ja osa teki myös korvikset, osa sitten useamman riipuksen. Harmittaa, kun ei tullut otettua kuvia, että olisi saanut näytille. Korut on vielä Ateljeessa poltettavana, mutta saadaan ne ennen häitä sitten omaksi. Yllätyin miten helppoa korujen tekeminen lopulta oli – mä en nimittäin ole kovinkaan taiteellinen. Lukion kuvaamataidonopettajakin totesi mun savityöstä pitkän harkinnan jälkeen ”erinomainen yritys”, eli siitä voitte päätellä, minkä tasosta settiä multa tulee aina kun puhutaan käsitöistä. Mutta siis kivaa oli ja voin suositella lämpimästi kaikille!
Koruhommien jälkeen syötiin hyvin, juotiin kuohuvaa, saunottiin käsi- ja jalkahoitojen kera. Saunominen oli kyllä vähän… no suomalaista! Saunan pukuhuoneessa oli n. 7 astetta lämmintä ja saunan lattia suurinpiirtein jäätävä. Hyvät löylyt oli kuitenkin ja älyttömän hauskaa, että eiköhän siinä ne tärkeimmät! Kesällä uusiks saman porukan kanssa.
Lomasuunnitelmatkin on edennyt suunnitelmista teoiksi. Lähdetään perjantaina Gran Canarialle Maspalomakseen! Ihan sama, vaikka kyseessä on turistirysä. Odotan innolla aurinkoa, rantoja, uima-allasta ja kamelisafaria Maspalomaksen dyyneillä! Tai siis ihan ylipäänsä odotan lomaa.
Meidän hotellikin vaikuttaa äärimmäisen hyvältä rentoutumispaikalta kaikkine jacuzzeineen. Neljä tähteäkään ei tunnu ollenkaan huonolta, plus että maksettiin normaalihintoihin nähden tästä tosi vähän! Kiitos Aurinkomatkojen hyvien äkkilähtötarjousten, alennusta oli vaan 390 euroa per henkilö!
Ei paha, eihän?
Katoin elokuvan Dear John kahteen kertaan, luin kirjan ja katson jälleen elokuvaa. Tarina koskettaa oikeasti todella paljon ja itken kun vesiputous joka kerta kun katon leffan tai luen edes osia kirjasta. Jollakin tavalla rinnastan tilannetta omaan tilanteeseeni: tiedän, miltä tuntuu hyvästellä toinen tietämättä milloin tapaa seuraavan kerran. Toki elokuvassa tilanne on ihan erilainen, me ollaan molemmat kiinni normaalissa elämässä, eikä toinen heilu kiväärin kanssa aktiivisilla sota-alueilla. Hyvästeleminen sattuu kuitenkin aina ja erossa oleminen saa pelon eroon kasvamisesta suurenemaan. Omalla tavallaan kuitenkin Dear John vahvistaa uskoa ikuiseen rakkauteen ja että rakkauden voimalla voi jaksaa kaikenlaista. Täytyy vain osata ottaa se voima oikealla tavalla. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä lähemmäksi leffan teemat tulee.
Dear John on pistänyt mut myös miettimään armeijaa ja sitä mahdollisuutta, että Murat joutuu joskus käymään armeijan. Suomen armeijaan mä voisin sen miehen vaikka viedä milloin vain. Eiköhän se olisi kasvattava kokemus ja lomillehan sieltä pääsee, jos ei joka viikonloppu, niin melkein ainakin. Turkin armeija ei kuitenkaan ole oikein verrattavissa Suomen armeijaan. Siellä voi käydä hyvä tai erittäin huono tuuri. Parhaassa tapauksessa asepalvelusta suorittava tekee 9-17 työvuoroa Istanbulissa ja nukkuu yönsä kotona, pahimmassa tapauksessa heilutaan Irakin rajalla jahtaamassa terroristeja. Näin kärjistetysti ilmaistuna. Lomiakaan ei siellä liikaa ole. En osaa kuvitella ollenkaan, että Murat menisi armeijaan ja vielä vähemmän osaan kuvitella millanen mun elämä olisi sillä aikaa. Nyt erossa oleminen on ollut ihan ok, koska voidaan pitää kokoajan yhteyttä, mutta armeijanhan muuttaisi tilanteen täysin. Ja jotenkin tuo Dear John sai ajattelemaan, että kenelle tahansa tuossa tilanteessa kävisi niin kuin Johnille ja Savannahille. Armeijasta on tullut mulle sellanen pelottava hiljainen mörkö, joka lähestyy uhkaavasti kokoajan ja mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän se pelottaa. Jos ei ollut taipumusta paniikkiin ennen näitä ajatuksia, niin nyt sitten viimeistään on!
Onneksi ulkomailla asuvalle turkkilaiselle on muitakin vaihtoehtoja kuin täysimittainen palvelus armeijan harmaissa. Nyt vain pitää toivoa, ettei siltä osin lait ja tilanteet muutu…
Onpas painostava ilmapiiri työpaikalla. Saatiin eilen tieto, että yritys aloittaa yt-neuvottelut ja irtisanominen uhkaa käytännössä koko toimistoa, jossa nyt työskentelen. Muahan se ei varsinaisesti kosketa, koska määräaikainen työsopimus olisi päättänyt joka tapauksessa tämän kuun lopussa eli vaikka toimisto suljettaisiin kevään aikana, en siellä olisi ollut silti. Työkavereiden puolesta kuitenkin harmittaa ihan hirveästi. Monella on perhe ja lainat, moni jätti tuon työn takia toisen vakituisen työn muutama vuosi sitten. Paljon lupailtiin ja nyt menee sitten työt alta. Epävarmuus ja kiukku on varmaan ne suurimmat tunteet siellä ja se on tarttuvaa. Kenelläkään ei ole motivaatiota tehdä töitä, esimiehet on yhtä järkyttyneitä kun kaikki muutkin. Ylinjohto tuntuu kaunistelevan asiaa medialle ja media käy oven takana koputtelemassa. Yleisesti ottaen erittäin ikävät oltavat. Huomaa kyllä, että päiväunien tarve on kasvanut ja päänsärkykin tuntuu jatkuvalta, ei auta edes hevossatsit buranaa ja panadolia. Joskus tuntuu, että oon vähän liian empaattinen.
Huomenna sitten töissä tapahtuukin enemmän. Saadaan lisäinfoa tilanteesta ja ilmeisesti liitolla on jotakin suunnitteilla…. mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu.
Kattelin tylsyyksissäni ja uteliaisuuttani äsken millä hakusanoilla tähän blogiin on hakukoneiden kautta tultu. Olihan siellä kaikenlaista, pääasiassa sellasia mitä voi odottaakin eli ilmeisesti jossakin määrin hakukoneoptimointi on onnistunut. Mutta tosi outojakin löyty, enkä oikein tiedä millä tavalla ne liittyy yhtään mihinkään ja mitä klikkailija on ajatellut… no ihan sama, se on silti kiva tietää, että tänne voi päätyä myös hakusanoilla ”kapinen lammas” ja ”vuoden höpö”. Jälkimmäisen allekirjoitan, olen aikamoinen höpö, mutta että kapisia lampaita…? No nyt on sitten virallisesti niitäkin täällä. Ja meenkin samantien laskemaan jo mainittuja kapisia lampaita – juttujen taso kun on todellakin luokkaa 2 am. Kiitos, anteeks, näkemiin. :D
Tammikuun viimeinen päivä multa päättyy työsopimus ja olen päättänyt sen jälkeen pitää loman! En ole lomaillut moneen vuoteen, joten nyt onkin sitten aika hengähtää ja latailla akkuja ennen kuin potkaisen taas elämän rullaamaan ja muutokset käyntiin. Muutoksista kerron enemmän, kunhan saan vähän enemmän varmuutta asioihin. Aika moni on vielä ehkä-vaiheessa, eli niistä on turha tässä kohtaa vielä puhua.
Mun mielestä sanaan loma liittyy aina aurinko ja yli +20 lämpötilat. Helmikuussa en (toivottavasti) Suomessa voi sellaisia odotella, eikä Istanbul pahemmin tarjoa vastaavaa myöskään. Jos aurinko ei tule minun luokse, täytyy minun mennä aurinkoon! Oon jo pitkään suunnitellut eri lomavaihtoehtoja, surffaillu netissä kattelemassa Rantapallon äkkilähtöjä ja vastustellut kiusauksia Tjäreborgin Happy Hourin kanssa. Löysin täydellisen loman Apollomatkoilta Jordaniaan ja vielä täydellisempää Egyptiin, mutta karu totuus taas palautteli mut maanpinnalle. Egyptiin ei ole mitään asiaa, koska Murat tarvitsee sinne viisumin. Jordaniaan taas on viisumivapaus turkkilaisille, mutta passin pitäisi olla voimassa kuukausia paluun jälkeen. Arvaa vaan onko herran passi menossa kevään aikana vanhaks… Turkissa Murat ei voi passia uusia, koska uuden passin myötä vanhassa passissa oleva oleskelulupa Suomeen mitätöityisi. Passi täytyy siis anoa Suomessa. Tässä kohtaa taas meidän aikataulu kusee, koska tarkoitus oli lähteä helmikuun alussa! Ja mies palaa vasta samoihin aikoihin Suomeen. Passin saamiseen menee pari viikkoa ja oleskeluluvan siirtäminen uuteen matkustusasiakirjaan kestää tuntemattoman ajan. Poliisilaitos ei nimittäin tiennyt miten tai millä aikataululla uudenlainen oleskelulupakortti tehdään! Eivät ottaneet edes vastaan uutta oleskelulupa hakemusta vielä, vaikka kohtahan oleskelulupakin menee vanhaksi… mutta eihän uusia hakemuksia voi ottaa, kun ei tiedetä miten oleskelulupa ylipäänsä tehtäisiin!
Jordaniasta tai Egyptistä on siis turha haaveilla tämän kevään puolella. Olisin halunnut jonnekin vähän eksoottisempaan kohteeseen, jonnekin missä en ole ennen käynyt. Mutta mepäs lähdetäänkin eksoottisen sijaa Kanariansaarille! Vau, eikö. No löytyyhän sieltä se aurinko, lämpötilat ja ranta. Eiköhän se riitä. Mitään ei ole vielä kyllä varattu, mutta hyvää tarjousta tässä odotellaan. Hommaa rajoittaa myös muutamat tärkeät tapahtumat helmikuussa, että ihan jokaiseen tarjoukseen ei voi tarttua.
Onko kellään ehdottaa mitään muuta lämmintä lomakohdetta helmikuulle, jonne yksi passiongelmainen turkkilainen ja auringon nälkäinen suomalainen voisivat suunnata?
ps. Kuvina on vanhoja kuvia muilta lomilta Istanbulista, Kusadasista ja mökiltä.
Koti Euroopan laidalla 