Sade yağmur

Istanbulissa on kuulema lämmin ja aurinkoista. Eilen illalla oli ukostanut ja satanut vettä, mutta äkkiä rajuilmakin oli sitten taas muuttunut auringon lämmöksi. Rakastan aurinkoa ja kuumia päiviä, aamuteetä puiden varjossa hikipäässä, tekonahkan sulamista auringossa (kokemus!) ja kaikkea muutakin, mikä liittyy auringon lämpöön ja kesään. Lämpimät yöt! No jaa kaikki tämä on tosiaan Istanbulissa. Mulle ei paljoa siitä ole iloa – tuntuu vain entistä ikävämmältä, että Murat tosiaan on siellä auringon lämmössä ja mä oon yksin sataisessa kylmässä Suomessa.

Sateesta puheenollen, eilen jouduttiin jopa ratsastustunnit perumaan, kun vettä tuli taas sen verran, että kenttä lainehti. Se oli tosiaan ollut kokemus kiivetä sen riiviöponin kyytiin ja lentää lainehtivan kentän pohjalle katselemaan millaista mutaa sieltä löytyy. Tätä on kyllä tullut jo kokeiltua, mutta silloin tutkin vain kuivaa kentänpohjan hiekkaa. Mutakokeilut ei ehkä olisi olleet ollenkaan niin hauskoja. Joka tapauksessa päätin sitten tänä aamuna, että tarvitsen ratsastussadevaatteet ja niinpä päädyin Hööksin sivuille. Olisin toisaalta halunnut sen ratsastustakin, joka suojaa satulaakin, mutta kun en ollut varma mitä hevoset siitä tykkää, päädyin sadesettiin. Tuota voi todellakin käyttää muuallakin kuin vain tallille, joten tuskin ostos hukkaan menee. Nyt vain toivon, että se kerkeää tulla ennen ensiviikon isikkametsäretkeä, koska tuokin reissu olisi mukavampi, jos pysyy kuivana. Samaan syssyyn sitten tilasin myös hanskat. Olen ihan rakastunut softshelliin, joten sellaiset hanskat pitäisi nyt sitten tulla.

Sain eilen haettu mun synttärilahjan, joka tilattiin mulle Muratin kanssa lauantaina ennen kuin vein sen lentokentälle. Hopeinen talon sydän koristaa nyt mun sormea ja oon kauhean tyytyväinen. Äitikin kyseli tänään mitä haluan synttärilahjaksi, mutta en ihan oikeasti taida tarvita mitään… tai ainakaan en voi pyytää niitä mitä tarviin. Tuskin äitikään haluaa kustantaa mulle vuoden sapattivapaata tai muuta sellaista pientä ja edullista. Mulle kyllä riittää, että oon perheen kanssa (menen veljen luokse heti töiden jälkeen) ja että saan kakkua!

Mainokset

Kaiken alku

Ajattelin, että nyt on hyvä hetki aloittaa tämän blogin kirjoittaminen. Hyvänä hetkenä tätä pidän siksi, että eilen otettiin ensimmäinen askel kohti muuttoa Istanbuliin, Turkkiin. Tätä on nyt suunniteltu jo pitkään, toivottu, ettei tarvitsisi lähteä, mutta kun asiat eivät mene Suomessa niin kuin toivoo, on lähdettävä muualle. Varsinaisesti en vielä ole muuttanut mihinkään. Asun edelleen Savon sydämessä (joka myös on jokseenkin Euroopan laidalla), mutta toinen puoliskoni lensi eilen Istanbuliin järjestelemään asioita. Aikataulu on vielä vähän epäselvä, kuten moni muukin asia, ja niistä asioista ja niiden selvittelystä sekä lopulta itse elämästä Istanbulissa ajattelin kirjoitella. Blogin tyylikään ei vielä ole selvä, mutta kaikki ajallaan, eh?

Vaikka en tiedä vielä miten julkinen tästä blogista tulee, pieni taustoittaminen tuskin haittaa. Siis tällä hetkellä minä asun Suomessa ja Murat on muuttanut takaisin Istanbuliin. Kahden vuoden yhteiselon jälkeen olo on tyhjä ja kummallinen. Koti ei tunnu kodilta, vaikka koti on kuitenkin koti. Sekavammaksi tuskin voisi mennä. Tarkoituksena on, että muutan Muratin perässä Istanbuliin viimeistään helmikuun alussa 2012, jolloin työsopimukseni päättyy ja jos mitään mullistavaa ei tapahdu. Ainoat tällaiset mahdolliset mullistukset taitaa olla, että Murat saisi töitä Suomesta tai pääsisi opiskelemaan maisteriksi, me erottaisi tai minä saisin jonkun superhyperduunin, josta ei voi kieltäytyä. Yksikään noista vaihtoehdoista ei valitettavasti ole kovin todennäköinen – varsinkaan, kun esim. maisterihaut alkaa vastaa keväällä.  Eli uskokaan vaan, muutto Istanbuliin on edessä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole jäädä sinne lopullisesti, vaan mennään hakemaan sieltä vauhtia. Toiveena on, että parin vuoden työkokemuksen kanssa Muratilla aukeaisi paremmat työmahdollisuudet Suomessa ja me voitaisiin palata tänne Suomeen rakentelemaan elämää pysyvämmälle pohjalle.

Mitä minä sitten teen Istanbulissa? Ei harmainta hajua. Toivon, että saisin töitä tai vaihtoehtoiseksi aluksi voisin opiskella turkin kieltä ja sitten saada töitä. ”Kotirouvaksi” minusta ei ole, eikä meidän taloudellinen tilannekaan sallisi sellaista. Kuulostaa todella veden pitävältä suunnitelmalta.  Toiveena nyt kuitenkin on, että asiat alkaa selvitä, kun Murat on nyt Istanbulissa paikan päällä selvittelemässä asioita. Silläkin on yliopistossa muutama kurssi käymättä kandin papereista, eli sekin on yksi syy Istanbuliin paluuseen. Kaiken kaikkiaan, jos tätä ajattelee kokonaisuutena, niin tämä on ehdottoman hyvä ratkaisu tällä hetkellä. Ei muuten todellakaan tunnu siltä.

Tällaisesta sekavasti elämän tilanteesta olisi sitten juttua tulossa.