I’ve been thinking a lot today, I thought about army…

Katoin elokuvan Dear John kahteen kertaan, luin kirjan ja katson jälleen elokuvaa. Tarina koskettaa oikeasti todella paljon ja itken kun vesiputous joka kerta kun katon leffan tai luen edes osia kirjasta. Jollakin tavalla rinnastan tilannetta omaan tilanteeseeni: tiedän, miltä tuntuu hyvästellä toinen tietämättä milloin tapaa seuraavan kerran. Toki elokuvassa tilanne on ihan erilainen, me ollaan molemmat kiinni normaalissa elämässä, eikä toinen heilu kiväärin kanssa aktiivisilla sota-alueilla. Hyvästeleminen sattuu kuitenkin aina ja erossa oleminen saa pelon eroon kasvamisesta suurenemaan. Omalla tavallaan kuitenkin Dear John vahvistaa uskoa ikuiseen rakkauteen ja että rakkauden voimalla voi jaksaa kaikenlaista. Täytyy vain osata ottaa se voima oikealla tavalla. Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä lähemmäksi leffan teemat tulee.

Dear John on pistänyt mut myös miettimään armeijaa ja sitä mahdollisuutta, että Murat joutuu joskus käymään armeijan. Suomen armeijaan mä voisin sen miehen vaikka viedä milloin vain. Eiköhän se olisi kasvattava kokemus ja lomillehan sieltä pääsee, jos ei joka viikonloppu, niin melkein ainakin. Turkin armeija ei kuitenkaan ole oikein verrattavissa Suomen armeijaan. Siellä voi käydä hyvä tai erittäin huono tuuri. Parhaassa tapauksessa asepalvelusta suorittava tekee 9-17 työvuoroa Istanbulissa ja nukkuu yönsä kotona, pahimmassa tapauksessa heilutaan Irakin rajalla jahtaamassa terroristeja. Näin kärjistetysti ilmaistuna. Lomiakaan ei siellä liikaa ole. En osaa kuvitella ollenkaan, että Murat menisi armeijaan ja vielä vähemmän osaan kuvitella millanen mun elämä olisi sillä aikaa. Nyt erossa oleminen on ollut ihan ok, koska voidaan pitää kokoajan yhteyttä, mutta armeijanhan muuttaisi tilanteen täysin. Ja jotenkin tuo Dear John sai ajattelemaan, että kenelle tahansa tuossa tilanteessa kävisi niin kuin Johnille ja Savannahille. Armeijasta on tullut mulle sellanen pelottava hiljainen mörkö, joka lähestyy uhkaavasti kokoajan ja mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän se pelottaa. Jos ei ollut taipumusta paniikkiin ennen näitä ajatuksia, niin nyt sitten viimeistään on!

Onneksi ulkomailla asuvalle turkkilaiselle on muitakin vaihtoehtoja kuin täysimittainen palvelus armeijan harmaissa. Nyt vain pitää toivoa, ettei siltä osin lait ja tilanteet muutu…