Yt-neuvottelujen aika

Onpas painostava ilmapiiri työpaikalla. Saatiin eilen tieto, että yritys aloittaa yt-neuvottelut ja irtisanominen uhkaa käytännössä koko toimistoa, jossa nyt työskentelen. Muahan se ei varsinaisesti kosketa, koska määräaikainen työsopimus olisi päättänyt joka tapauksessa tämän kuun lopussa eli vaikka toimisto suljettaisiin kevään aikana, en siellä olisi ollut silti. Työkavereiden puolesta kuitenkin harmittaa ihan hirveästi. Monella on perhe ja lainat, moni jätti tuon työn takia toisen vakituisen työn muutama vuosi sitten. Paljon lupailtiin ja nyt menee sitten työt alta. Epävarmuus ja kiukku on varmaan ne suurimmat tunteet siellä ja se on tarttuvaa. Kenelläkään ei ole motivaatiota tehdä töitä, esimiehet on yhtä järkyttyneitä kun kaikki muutkin. Ylinjohto tuntuu kaunistelevan asiaa medialle ja media käy oven takana koputtelemassa. Yleisesti ottaen erittäin ikävät oltavat. Huomaa kyllä, että päiväunien tarve on kasvanut ja päänsärkykin tuntuu jatkuvalta, ei auta edes hevossatsit buranaa ja panadolia. Joskus tuntuu, että oon vähän liian empaattinen.

Huomenna  sitten töissä tapahtuukin enemmän. Saadaan lisäinfoa tilanteesta ja ilmeisesti liitolla on jotakin suunnitteilla…. mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu.

Iyi Noeller!

Murat tuli eilen kotiin! On ihan sellanen olo kun nyt taas elämä ois loksahtanu takaisin omalle raiteilleen ja tähän asti syksy on ollut vain jotain omituista vaihetta. Nukuin pitkästä aikaa hyvin kertaakaan heräämättä, tosin aamulla oli älyttömän vaikea lähteä toisen vierestä töihin. Kyllähän mä tiedän, että ensi viikolla Murat lähtee takaisin, mutta onneksi vaan muutamaksi viikoksi! Ja sitten saadaan taas jatkaa meidän elämää.

Tänään edessä vähän jouluostoksia ja lahjojen paketointi. Huomenna täytyy muistaa käydä isän haudalla laittamassa kynttilät jouluksi. Perjantai lähdetään sitten heti kun pääsen töistä ajelemaan kohti Oulua. Rauhoitun nyt siis blogin osaltakin joulun viettoon, eli palataan sitten pyhien jälkeen.

Herkese iyi noeller!

Haluan kesähomon!

Tai kyllä mulle talvihomokin kelpaa. Tiedättekö, kun on yksin kotona, eikä oo miestä lähellä tekemässä ”miesten hommia” niin joka paikka on rempallaan. Mummin ratkaisu tähän asiaan on ollut jo vuosia, että se hankkii kesämökille kesähomon. Koskaan se ei sitä toteuttanut, mutta kovasti se aina suunnitteli. Nyt kun kattelin Maajussille Morsianta niin tää tuli mieleen, kun Jukka M. on niin söpö. Ensinäkin musta ois kauheen kivaa olla noin söpön homon kaveri –  jokainen tyttöhän tarvii oman homokaverin, eikä mulla oo vielä sellasta! Toisekseen, mä  tarvitsisin sen talvi/kesä/ympärivuotisen homon ruuvaillemaan juttuja ja tekemään lumitöitä.

Ei mulla muuta tällä kertaa! :)

PS: Murat ei kauheasti lämmenny mun idealle… omituinen!

 

Maailmanpelastajan tarinoita

Pitkään aikaan en ole kirjoittanut mitään, mutta olen sitä mieltä, ettei tarvitse kirjoittaa, jos ei ole jotakin sanottavaa. Osaan kyllä höpö höpö-juttujenkin kirjottamisen, mutta jos vain mahdollista, yritän aina saada jotain sisältöäkin. Nyt en edes vielä Suomi-elämästäni halua sen enempää arkisia asioita jakaa, kun mm. rikkoutuneet polvet tuskin on se kiinnostavin asia maan päällä.

Lueskin Karoliinan blogia, jossa hän kertoi, ettei hänen turkkilainen miehensä ole oikein saanut kavereita Suomesta, eikä suurinosa heidän kaupungissaan asuvista turkkilaisista ole edes tutustumisenarvoisia. Tämä aihe herätti meillä Muratin kanssa keskustelua ja hän oli ehdottoman samaa mieltä tässä asiassa. Hänen mielestään 80 % Suomessa asuvista turkkilaisista on kelvottomia ja vain murto-osa kunnon kansalaisia. Hän on ollut onneksi onnekas ja saanut tavata tähän kahteenkymmeneen prosenttiin kuuluvia henkilöitä. Aivan ihania ihmisiä, jotka ovat auttaneet häntä ja meitä!

Ehkä se mitä tarkoitetaan tuolla hyödyttömyydellä tulee esiin parhaiten, kun kerron hieman kokemuksia. Ensinäkin, Murat on tullut Suomeen opintojen takia ja suorittanut sekä Suomessa että Turkissa korkeakoulututkinnon. Tietämättä, miten ikäviäkin ihmisiä kanssa kansalaiset voivat vieraassa maassa olla, Murat tutustui lähes kaikkiin tämän kaupungin turkkilaisiin. Kuten sanottu, osa heistä on aivan ihania, mutta psa kaikkea muuta. Juoruilua, selkään puukottamista, mustamaalaamista ja kaikkea muuta ikävää – ihan vain siksi, että ollaan kateellisia! Herra ilmoittikin, ett sitten kun palataan Suomeen ja asetutaan aloilleen, hän ei ole missään yhteydessä paikallisiin turkkilaisiin. Tätä päätöstä varmasti vahvistaa myös se, minkälaista kohtelua saatiin Oulussa vieraillessamme. Kaikki kadulla vasteen tulleet turkkilaiset tai muuten ulkomaalaiset, tuijottivat avoimesti Muratia, eikä tuijotusta voinut parhaalla mielikuvituksellakaan väittää ystävälliseksi tai vain uteliaaksi. Jotakin ikävää ja pahan suopaa oli takana. Minä ja äitini koettiin tilanne jotekin huvittavana, mutta Muratille se oli kiusallista ja jopa pelottavaa, eikä ainakaan kannustanut tekemään tuttavuutta paikallisten kanssa kansalaisten kanssa.

Mikä saa käytöstavat katoamaan 3000 kilometrin matkalla vai eikö niitä käytöstapoja ole ollutkaan siellä kotimaassakaan? Eikö vieraassa maassa olevien saman maan kansalaisten, samaa kieltä puhuvien ihmisten ja samasta kulttuurista tulevien ihmisten, pitäisi pitää yhtä, tukea ja auttaa toisia vihamielisyyden sijaan? Valittava totuus on, että näiden tapausten jälkeen en oikeasti ihmettele yhtään suomalaisten rasistista käytöstä ulkomaalaisia, turkkilaisia kohtaan. Kaikkien pitäisi muistaa asioiden vastavuoroisuus: kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Olkoonkin Raamatusta, mutta mielestäni äärimmäisen hyvin sanottu!

Sade yağmur

Istanbulissa on kuulema lämmin ja aurinkoista. Eilen illalla oli ukostanut ja satanut vettä, mutta äkkiä rajuilmakin oli sitten taas muuttunut auringon lämmöksi. Rakastan aurinkoa ja kuumia päiviä, aamuteetä puiden varjossa hikipäässä, tekonahkan sulamista auringossa (kokemus!) ja kaikkea muutakin, mikä liittyy auringon lämpöön ja kesään. Lämpimät yöt! No jaa kaikki tämä on tosiaan Istanbulissa. Mulle ei paljoa siitä ole iloa – tuntuu vain entistä ikävämmältä, että Murat tosiaan on siellä auringon lämmössä ja mä oon yksin sataisessa kylmässä Suomessa.

Sateesta puheenollen, eilen jouduttiin jopa ratsastustunnit perumaan, kun vettä tuli taas sen verran, että kenttä lainehti. Se oli tosiaan ollut kokemus kiivetä sen riiviöponin kyytiin ja lentää lainehtivan kentän pohjalle katselemaan millaista mutaa sieltä löytyy. Tätä on kyllä tullut jo kokeiltua, mutta silloin tutkin vain kuivaa kentänpohjan hiekkaa. Mutakokeilut ei ehkä olisi olleet ollenkaan niin hauskoja. Joka tapauksessa päätin sitten tänä aamuna, että tarvitsen ratsastussadevaatteet ja niinpä päädyin Hööksin sivuille. Olisin toisaalta halunnut sen ratsastustakin, joka suojaa satulaakin, mutta kun en ollut varma mitä hevoset siitä tykkää, päädyin sadesettiin. Tuota voi todellakin käyttää muuallakin kuin vain tallille, joten tuskin ostos hukkaan menee. Nyt vain toivon, että se kerkeää tulla ennen ensiviikon isikkametsäretkeä, koska tuokin reissu olisi mukavampi, jos pysyy kuivana. Samaan syssyyn sitten tilasin myös hanskat. Olen ihan rakastunut softshelliin, joten sellaiset hanskat pitäisi nyt sitten tulla.

Sain eilen haettu mun synttärilahjan, joka tilattiin mulle Muratin kanssa lauantaina ennen kuin vein sen lentokentälle. Hopeinen talon sydän koristaa nyt mun sormea ja oon kauhean tyytyväinen. Äitikin kyseli tänään mitä haluan synttärilahjaksi, mutta en ihan oikeasti taida tarvita mitään… tai ainakaan en voi pyytää niitä mitä tarviin. Tuskin äitikään haluaa kustantaa mulle vuoden sapattivapaata tai muuta sellaista pientä ja edullista. Mulle kyllä riittää, että oon perheen kanssa (menen veljen luokse heti töiden jälkeen) ja että saan kakkua!

Kaiken alku

Ajattelin, että nyt on hyvä hetki aloittaa tämän blogin kirjoittaminen. Hyvänä hetkenä tätä pidän siksi, että eilen otettiin ensimmäinen askel kohti muuttoa Istanbuliin, Turkkiin. Tätä on nyt suunniteltu jo pitkään, toivottu, ettei tarvitsisi lähteä, mutta kun asiat eivät mene Suomessa niin kuin toivoo, on lähdettävä muualle. Varsinaisesti en vielä ole muuttanut mihinkään. Asun edelleen Savon sydämessä (joka myös on jokseenkin Euroopan laidalla), mutta toinen puoliskoni lensi eilen Istanbuliin järjestelemään asioita. Aikataulu on vielä vähän epäselvä, kuten moni muukin asia, ja niistä asioista ja niiden selvittelystä sekä lopulta itse elämästä Istanbulissa ajattelin kirjoitella. Blogin tyylikään ei vielä ole selvä, mutta kaikki ajallaan, eh?

Vaikka en tiedä vielä miten julkinen tästä blogista tulee, pieni taustoittaminen tuskin haittaa. Siis tällä hetkellä minä asun Suomessa ja Murat on muuttanut takaisin Istanbuliin. Kahden vuoden yhteiselon jälkeen olo on tyhjä ja kummallinen. Koti ei tunnu kodilta, vaikka koti on kuitenkin koti. Sekavammaksi tuskin voisi mennä. Tarkoituksena on, että muutan Muratin perässä Istanbuliin viimeistään helmikuun alussa 2012, jolloin työsopimukseni päättyy ja jos mitään mullistavaa ei tapahdu. Ainoat tällaiset mahdolliset mullistukset taitaa olla, että Murat saisi töitä Suomesta tai pääsisi opiskelemaan maisteriksi, me erottaisi tai minä saisin jonkun superhyperduunin, josta ei voi kieltäytyä. Yksikään noista vaihtoehdoista ei valitettavasti ole kovin todennäköinen – varsinkaan, kun esim. maisterihaut alkaa vastaa keväällä.  Eli uskokaan vaan, muutto Istanbuliin on edessä. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole jäädä sinne lopullisesti, vaan mennään hakemaan sieltä vauhtia. Toiveena on, että parin vuoden työkokemuksen kanssa Muratilla aukeaisi paremmat työmahdollisuudet Suomessa ja me voitaisiin palata tänne Suomeen rakentelemaan elämää pysyvämmälle pohjalle.

Mitä minä sitten teen Istanbulissa? Ei harmainta hajua. Toivon, että saisin töitä tai vaihtoehtoiseksi aluksi voisin opiskella turkin kieltä ja sitten saada töitä. ”Kotirouvaksi” minusta ei ole, eikä meidän taloudellinen tilannekaan sallisi sellaista. Kuulostaa todella veden pitävältä suunnitelmalta.  Toiveena nyt kuitenkin on, että asiat alkaa selvitä, kun Murat on nyt Istanbulissa paikan päällä selvittelemässä asioita. Silläkin on yliopistossa muutama kurssi käymättä kandin papereista, eli sekin on yksi syy Istanbuliin paluuseen. Kaiken kaikkiaan, jos tätä ajattelee kokonaisuutena, niin tämä on ehdottoman hyvä ratkaisu tällä hetkellä. Ei muuten todellakaan tunnu siltä.

Tällaisesta sekavasti elämän tilanteesta olisi sitten juttua tulossa.