Maailmanpelastajan tarinoita

Pitkään aikaan en ole kirjoittanut mitään, mutta olen sitä mieltä, ettei tarvitse kirjoittaa, jos ei ole jotakin sanottavaa. Osaan kyllä höpö höpö-juttujenkin kirjottamisen, mutta jos vain mahdollista, yritän aina saada jotain sisältöäkin. Nyt en edes vielä Suomi-elämästäni halua sen enempää arkisia asioita jakaa, kun mm. rikkoutuneet polvet tuskin on se kiinnostavin asia maan päällä.

Lueskin Karoliinan blogia, jossa hän kertoi, ettei hänen turkkilainen miehensä ole oikein saanut kavereita Suomesta, eikä suurinosa heidän kaupungissaan asuvista turkkilaisista ole edes tutustumisenarvoisia. Tämä aihe herätti meillä Muratin kanssa keskustelua ja hän oli ehdottoman samaa mieltä tässä asiassa. Hänen mielestään 80 % Suomessa asuvista turkkilaisista on kelvottomia ja vain murto-osa kunnon kansalaisia. Hän on ollut onneksi onnekas ja saanut tavata tähän kahteenkymmeneen prosenttiin kuuluvia henkilöitä. Aivan ihania ihmisiä, jotka ovat auttaneet häntä ja meitä!

Ehkä se mitä tarkoitetaan tuolla hyödyttömyydellä tulee esiin parhaiten, kun kerron hieman kokemuksia. Ensinäkin, Murat on tullut Suomeen opintojen takia ja suorittanut sekä Suomessa että Turkissa korkeakoulututkinnon. Tietämättä, miten ikäviäkin ihmisiä kanssa kansalaiset voivat vieraassa maassa olla, Murat tutustui lähes kaikkiin tämän kaupungin turkkilaisiin. Kuten sanottu, osa heistä on aivan ihania, mutta psa kaikkea muuta. Juoruilua, selkään puukottamista, mustamaalaamista ja kaikkea muuta ikävää – ihan vain siksi, että ollaan kateellisia! Herra ilmoittikin, ett sitten kun palataan Suomeen ja asetutaan aloilleen, hän ei ole missään yhteydessä paikallisiin turkkilaisiin. Tätä päätöstä varmasti vahvistaa myös se, minkälaista kohtelua saatiin Oulussa vieraillessamme. Kaikki kadulla vasteen tulleet turkkilaiset tai muuten ulkomaalaiset, tuijottivat avoimesti Muratia, eikä tuijotusta voinut parhaalla mielikuvituksellakaan väittää ystävälliseksi tai vain uteliaaksi. Jotakin ikävää ja pahan suopaa oli takana. Minä ja äitini koettiin tilanne jotekin huvittavana, mutta Muratille se oli kiusallista ja jopa pelottavaa, eikä ainakaan kannustanut tekemään tuttavuutta paikallisten kanssa kansalaisten kanssa.

Mikä saa käytöstavat katoamaan 3000 kilometrin matkalla vai eikö niitä käytöstapoja ole ollutkaan siellä kotimaassakaan? Eikö vieraassa maassa olevien saman maan kansalaisten, samaa kieltä puhuvien ihmisten ja samasta kulttuurista tulevien ihmisten, pitäisi pitää yhtä, tukea ja auttaa toisia vihamielisyyden sijaan? Valittava totuus on, että näiden tapausten jälkeen en oikeasti ihmettele yhtään suomalaisten rasistista käytöstä ulkomaalaisia, turkkilaisia kohtaan. Kaikkien pitäisi muistaa asioiden vastavuoroisuus: kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Olkoonkin Raamatusta, mutta mielestäni äärimmäisen hyvin sanottu!

Mainokset